Monthly Archives: helmikuu 2010

Työ on tuotava poliittisen toiminnan keskustaan

Kerta kerralta voimistuu ja muuttuu vahvemmaksi  käsitykseni: yksi tärkeimmistä tehtävistämme on tuoda kysymys työstä (älyllisestä prekariaatista ja tietotyöläisistä) poliittisen agendan keskustaan. Mikäli halutaan tuottaa politiikkaa, joka ei ole pelkkää sopeutumista olemassa olevaan; mikäli mielessä on nykyisen kapitalistisen yhteiskunnan olennainen muuttaminen, on pantava työ poliittisen toiminnan ja tarkastelun keskustaan…

Luonnollisesti olette oikeassa: sitä eivät varmasti tee suuret poliittiset koosteet, joita näyttää olevan rakentumassa. Siksi on tarpeen löytää uusi poliittinen kooste, joka olisi kykenevä ottamaan omakseen ja muuttamaan käytännöksi tämän vaatimuksen. Mutta mitä se tarkoittaa nykyään? Haluan olla selkeä: minä en ajattele enää työstä samalla tavoin kuin ajattelin 1960-luvulla, siis  partikulaarisena (ja puolueellisena) näkökulmana, josta käsin on kuitenkin mahdollista ymmärtää ja tulkita olennaisia ristiriitoja ja yhteiskunnan kompleksisuutta. Ristiriitoja ja kompleksisuutta ei nykyään voida lukea kansallisella tasolla, vaan niitä on tulkittava maailman mitassa. Kun katson maailmaa, huomaan, että työläisen, työn näkökulma ei enää riitä valaisemaan maailman kokonaisuutta. Tietenkin viittaan vain ja ylimalkaisesti siirtymään, joka kuitenkin on olennainen, koska se on strateginen, ja se on myös teoreettinen sikäli kuin se kyseenalaistaa marxilaiset kategoriat ja Marxin hahmon: maailma ei ole enää luettavissa työn näkökulmasta eikä koko maapalloistunut pääoma ei ole enää luettavissa ainoastaan työn näkökulmasta. Tarvitaan muita kategorioita, ei siksi, että ne korvaavat, vaan siksi, että ne lisäävät jotain muuta, siis voimapolitiikat, finanssivetoistuminen, joka nykyisessä muodossaan on jo tunnetun kehyksen ulkopuolella… Mahdollisesta punaisesta puolueesta ajattelen näin: vasemmistona, jota ei voida helposti eliminoida sen analyysivoiman vahvuuden takia, analyysivoiman, joka on kykenevä ilmaisemaan itsensä ja  etenemään julkisessa keskustelussa sen näkemyksen voimasta, johon se itse samaistetaan. Pelkään kuitenkin ”asiaa”, joka asettuu  puolustusulottuvuuteen, tiedostamattomaksi jäänteeksi, ja yhdistyy ajatukseen siitä, että ollaan jotakin ylempää tai parempaa, kun tosiasiallisesti vain puolustetaan pikkuriikkistä tilaa.

– Mario Tronti

Mainokset

Itsen alistus -äänikirja valmistui

Itsen alistus on nyt kokonaisuudessaan kuultavissa tämän blogin sivulla ”Kuule kirja + kommentit”. Kirjaa käsittelevä ohjelmasarja Radio Moreenin Totuusradio-ohjelmassa on päättynyt. Itsen alistus -blogia tullaan päivittämään jatkossa Jussi Vähämäen kirjoituksin ja käännöksin. Totuusradion ja Vähämäen yhteistyö jatkuu, kun työn feminisoitumista käsittelevä ohjelmasarja alkaa myöhemmin tänä vuonna. Seuraa tilannetta Totuusradio-blogista.

Kuriyhteiskuntien kriisi

Michel Foucault’n haastattelu

Minkälainen suhde on klassisen vallan teorian ja teidän teorianne välillä? Mikä teidän teoriassanne on uutta?

Teoriani ei ole erilainen vaan sen kohde, näkökulma. Yleisesti ottaen vallan teoria puhuu vallasta oikeuden termein ja asettaa kysymyksen vallan legitimiteetistä, rajasta ja alkuperästä. Minun tutkimukseni kohdistuu vallan tekniikoihin, vallan teknologiaan. Se muodostuu sen tutkimisesta, millä tavoin valtaa käytetään ja miten valta saa kohteensa tottelemaan itseään. Tämä teknologia on kehittynyt valtavasti 1600 ja 1700 -luvuilta lähtien. Kuitenkaan minkäänlaista tutkimusta siitä ei ole tehty. Nyky-yhteiskunnassa on syntynyt erilaisia vastarinnan muotoja kuten feminismi ja opiskelijaliikkeet, joiden suhde vallan teknologioihin muodostaa kiinnostavan tutkimuskohteen.

Teidän analyysinne kohde on ranskalainen yhteiskunta. Missä määrin sen tuloksia voidaan pitää universaaleina? Esimerkiksi, voidaanko niitä soveltaa suoraan japanilaiseen yhteiskuntaan?

Tämä on tärkeä kysymys. Analyysin kohde on aina ajallisesti ja paikallisesti määrittynyt, vaikka siitä pyrittäisiin tekemään universaali. Tarkoitukseni on analysoida vallan teknologiaa, joka etsii lakkaamatta uusia keinoja, ja tutkimuskohteeni on yhteiskunta, joka on rikoslainsäädännön alainen. Tämä yhteiskunta esiintyy erilaisissa muodoissa Ranskassa, Saksassa ja Italiassa. On erilaisia järjestelmiä. Sen sijaan organisaatio, joka tekee vallasta tehokasta, on yhteinen. Olen kuitenkin valinnut kohteekseni Ranskan esimerkkinä eurooppalaisesta, rikoslainsäädännön alaisesta yhteiskunnasta. Olen tutkinut sitä, millä tavoin kuri on kehittynyt, millä tavoin se on muuttunut teollisuusyhteiskunnan kehittyessä ja väestön kasvaessa. Kuri, joka kerran oli niin tehokasta vallan säilyttämisessä, on menettänyt osan tehostaan. Teollisuusmaissa kuritekniikat ovat ajautuneet kriisiin.

Olette puhuneet ”kurin kriisistä”? Mitä tämän kriisin jälkeen tapahtuu? Onko olemassa uudenlaisen yhteiskunnan mahdollisuuksia?

Neljän, viiden vuosisadan ajan on ajateltu että länsimaisten yhteiskuntien kehitys riippuisi vallan tehokkuudesta tehtävänsä täyttämisessä. Esimerkiksi perheen sisällä tärkeää oli, miten isän tai vanhempien auktoriteetti kontrolloi lasten käyttäytymistä. Jos tämä mekanismi olisi rikottu, yhteiskunta olisi romahtanut. Ratkaiseva tekijä oli tapa, jolla yksilö totteli. Viime vuosina yhteiskunta on muuttunut ja niin ovat myös yksilöt: he ovat aina yhä eriytyneempiä, erilaisempia ja riippumattomampia. On yhä enemmän sellaisten ihmisten kategorioita, jotka eivät hyväksy kuria, niin pitkälle, että meidän on pakko pohtia kurittoman yhteiskunnan kehitystä. Hallitseva luokka on yhä vanhan tekniikan lumoissa. Mutta on selvää, että tulevaisuudessa meidän on hankkiuduttava eroon kurista.

Te korostatte mikro-valtoja, kun taas nykymaailmassa valtion valta on edelleen keskeisin teema. Mihin julkinen valta sijoittuu teidän teoriassanne vallasta?

Yleensä valtion valta asetetaan etusijalle. Monet ajattelevat, että muut vallan muodot ovat sen johdannaisia. Minä taas olen sitä mieltä, että vaikka en väitä valtion vallan olevan muiden vallan muotojen johdannainen, on myönnettävä, se vähintäänkin perustuu niille ja vain ne tekevät valtion vallan mahdolliseksi. Miten voitaisiin väittää, että sukupuolten välillä, aikuisten ja lasten välillä, perheen sisällä, toimistoissa, sairaiden ja terveiden välillä, normaalien ja abnormaalien välillä vallitsevat valtasuhteet olisivat valtion vallan johdannaisia? Jos halutaan muuttaa valtiovaltaa, täytyy muuttaa erilaisia yhteiskunnassa toimivia valtasuhteita. Muutoin yhteiskunta ei muutu. Esimerkiksi Neuvostoliitossa hallitseva luokka on vaihtunut, mutta vanhat valtasuhteet ovat yhä olemassa. Keskeinen vallan aspekti on näissä valtasuhteissa, jotka toimivat valtiollista valtaa pitävistä yksilöistä riippumatta.

Kirjassa Tarkkailla ja rangaista kirjoitatte, että valta muuttuu ja tieto muuttuu. Onko kyse pessimistisestä näkemyksestä suhteessa tietoon?

En ole sanonut, että nämä kaksi olisivat täysin alisteisia toisilleen. Platonista eteenpäin tiedämme, ettei tieto voi olla täysin riippumatonta vallasta. Tämä ei tarkoita, että tieto olisi alistettua poliittiselle vallalle, sillä mikään tiedon nimen ansaitseva ei voi olla olemassa sellaisessa tilanteessa. Tieteellisen tiedon kehitystä ei voida ymmärtää ottamatta huomioon vallan mekanismien muutoksia. Tyypillinen tapaus olisi taloustiede. Mutta myös biologian kaltainen tiede on kehittynyt monimutkaisten tekijöiden mukaan, kuten maatalouden kehitys, suhteet ulkomaihin tai siirtomaavalta. Tieteellisen tiedon edistymistä ei voida ajatella viittaamatta vallan mekanismeihin.

Pelkään, että kysymykseni on hieman epäkohtelias…. Konkreettisena tapauksena vallan ja tiedon suhteesta: te, joka tutkitte valtaa radikaalilla ja kriittisellä tavalla, olette tullut Japaniin Ranskan hallituksen kulttuurilähettiläänä….Tätä ei Japanissa helposti tapahtuisi.

Ranskan hallitus rakastaa kulttuurinsa vientiä ja se veisi ulkomaille jopa myrkkyjä, kunhan ne vain ovat ranskalaisia tuotteita. Japani on suhtellisen vapaa maa. Ja teokseni on käännetty täällä vapaasti, olisi siis hyödytöntä estää minua tulemasta. Kaikkialla maailmassa kulttuurivaihdosta on tullut merkittävää ja jatkuvaa, ja on mahdotonta estää ajattelua kulkeutumasta ulkomaille, ainakin ellei kyse ole absoluuttisesta diktatuurista. En oikeastaan usko, että Ranskan hallitus olisi kovinkaan vapaamielinen, mutta voidaan sanoa, että se rajoittuu tunnustamaan todellisuuden sellaisena kuin se on, eikä kiellä sitä.

Suomennos Eetu Virén

Lue myös artikkeli Työ, tuotanto ja talouskriisi Totuusradion blogissa.