Vihreät ja No global – Michael Hardtin haastattelu

Voisiko uusi globaali liike kymmenen vuotta Seattlessa pidettyjen Maailman kauppajärjestön vastaisten mielenosoitusten jälkeen syntyä Kööpenhaminan jäisillä kaduilla, joille on kerääntynyt tuhansia mielenosoittajia seuraamaan YK:n ilmastokokousta? Naomi Kleinin mukaan Kööpenhamina merkitsee globalisaation vastaisen liikkeen aikuistumista. Michael Hardt ei sen sijaan peittele vaikeuksia, joita ilmastonmuutos asettaa antikapitalistiselle vasemmistolle. Hänen mielestään ”on löydettävä yhtymäkohtia hyvinvoinnin demokraattisten vaatimustemme ja luonnonvarojen rajallisuuden väliltä. Eikä kyse ole helposta tehtävästä.”

Onko Kööpenhaminaan järjestäytynyt liike mielestäsi jatkoa globalisaation vastaiselle liikkeelle?

Seattlesta alkanut ja Göteborgissa, Prahassa ja Genovassa jatkunut sykli, jota luonnehtivat monien erilaisten ryhmien osallistuminen ja monet erilaiset konfliktit loppui Irakin ja Afganistanin sodan alkaessa. Kööpenhamina on jotakin uutta ja siellä, niin luulen, nähdään kuitenkin joitakin samoja piirteitä, jotka luonnehtivat uusliberaalia globalisaatiota vastustanutta liikettä, samaa ovat esimerkiksi organisaation horisontaalit muodot. Kuitenkin, tällä hetkellä ei ole vielä selvää, onko kyseessä laajuudeltaan samankaltaisen syklin avautuminen kuin ”no global” oli. Tällä kertaa, protestien kohteena on kokous, joka ainakin paperilla pyrkii pelastamaan ekosysteemin eikä tekemään maailmasta yhtä suurta yhteismarkkina-aluetta. Myös liikkeiden suhtautuminen on erilaista. Seattlessa olimme globaalia pääomaa vastaan ja kokous piti estää hintaan mihin tahansa. Tällä kertaa sen sijaan kohtaamme todellisen ongelman, joka pitää jollain tavoin ratkaista ja josta täytyy tehdä päätös, mutta päätöksen on oltava todellinen ja oikeudenmukainen.

Tarkoitatko, että globalisaation vastustamisen antagonistisesta syklistä olisi siirryttävä reformistisempaan näkemykseen?

En ajattele, että nämä kaksi asiaa sulkevat toisensa pois. On totta, että on äärimmäisen tärkeätä uudistaa globaalia taloutta ja suhdetta ympäristöön, koska uudistukset ovat välttämättömiä ja tähänastiset esitykset riittämättömiä. Mutta tässä ympäristössä en näe reformismia ja antagonismia vastakkaisina. Enkä myöskään ymmärrä niitä, jotka nyrpistävät nenäänsä, jos joku vaatii ilmastouudistuksia esimerkiksi kansallisvaltion tasolla ja niiden sijaan haluaa rakentaa radikaalisti erilaista politiikkaa, joka katsoo kansallisvaltion ja markkinoiden tuolle puolen.

Mitkä mielestäsi ovat pääasiallisia eroja Seattlessa mieltään osoittaneiden aktivistien ja Kööpenhaminaan matkustavien välillä?

Minusta näyttää, että Kööpenhaminassa on kahta eri tyyppiä ihmisiä. Yhtäältä antikapitalistisia ryhmiä, kuten Seattlessa, toisaalta ympäristöaktiiveja. Kumpikin ryhmä puhuu ”commonseista”, mutta muilta osin ryhmät ovat vielä etäällä toisistaan. Antikapitalistisissa kamppailuissa on vallalla ajatus yhteisen tai ”commonsien” rajattomuudesta. Sen sijaan ekologisissa liikkeissä on vallalla tietoisuus rajallisuudesta. Ja todellisuudessa maa, vesi ja ympäristö asettavat rajoituksia. Kyse on mielenkiintoisesta konfliktista, jota ei voida ratkaista intellektuellien pöydässä, vaan se on ratkaistava liikkeen sisällä.

Joissakin antikapitalistisen vasemmiston osissa näyttää olevan vallalla tietty kepeys ilmastokysymyksen käsittelyssä ja sitä pidetään regressiivisenä, koska se sulkeutuu hyvinvointikysymysten äärellä ja yhdistyy jonkinlaiseen nuukuuteen tai niukkuuteen.

On oikea intuitio olla luottamatta niihin, jotka korostavat niukkuutta. Olen kuitenkin vakuuttunut, että tässä ympäristössä on hyvä kohdata kysymys rajoista. Se ei tarkoita, että meidän olisi luovuttava taistelustamme hyvinvoinnista kaikille, siis Nanni Balestrinin vaatimuksesta ”haluamme kaikki”. Mutta on kuitenkin löydettävä yhtymäkohtia demokraattisten vaatimustemme ja luonnonvarojen rajallisuuden väliltä. Olen vakuuttunut, että on mahdollista pitää yhdessä rajaton inhimillinen luovuus ja luonnonvarojen rajallisuus.

Usein ilmastonmuutoksesta käydyssä keskustelussa kuulemme viittauksia velvollisuuden ajatukseen: vastuu tulevia sukupolvia kohtaan, velvollisuus kolmatta maailmaa kohtaan, vastuu planeetasta. Nämä ovat puheita, jotka näyttävät käyvän nyrkit tanassa sinun ja Toni Negrin filosofiassanne työstämää ja sille keskeistä halun käsitettä vastaan. Eikö ole tärkeää vallata vastuullisuuden idea takaisin vasemmistolle?

Antikapitalistisen vasemmiston sisällä velvollisuuden käsittämisen torjuminen on peräisin epäluottamuksesta autoritaarisuutta kohtaan ja siis isännän tai puolueen auktoriteetin kieltämisestä. Velvollisuus yhteiskuntasopimuksen mielessä pitäisi kuitenkin erottaa velvollisuudesta ”vastuullisuutena” esimerkiksi luontoa kohtaan. Varmasti halun rajojen kohtaaminen on hyvin vaativa tehtävä. Ainakaan se ei ole helppo.

Viime vuosina on puhuttu paljon kasvun kääntämisestä negatiiviseksi, käytetty termejä kuten ”decroissance”. Onko kyseessä mielestäsi hyödyllinen ajatus?

Luulen, että ”decroissancen” ympärillä käyty keskustelu törmää kahteen isoon kysymysmerkkiin. Ennen kaikkea olisi tehtävä selväksi, mitä kasvulla tarkoitetaan, tarkoitetaanko sillä suurteollistumista, materiaalisten tavaroiden tuotantoa, vai tarkoitetaanko sillä tietojen, kuvien ja koodien tuotantoa. Tämä on sen tyyppistä kasvua, joka mielestäni on rajatonta eikä välttämättä tuota haittaa ekosysteemille. Toinen kysymysmerkki on, että ei tehdä eroa hallitsevan maailman ja alistettujen maailmojen välille. Yritä sanoa Maailman sosiaalifoorumissa intialaisille tai indonesialaisille ay-aktiiveille, että heillä ei taloudellista kasvua tarvita, niin he käskevät sinun painua helvettiin. Ja syystä. Sillä kysymys kasvusta on kysymys, joka asettuu eri talouksissa eri tavoin. Joka tapauksessa uskon, että ”decroissancen” ajatus on osa keskustelua, joka on välttämätöntä ja olen tyytyväinen, että Kööpenhaminan kokouksen alla sen ja muiden kysymysten ympärille on kehittynyt vilkas keskustelu

Mikä yhteys on ilmastokriisin ja finanssikriisin välillä? Onko ilmastonmuutos oire siitä, että luonnonvarojen ehtyminen näyttää todeksi Marxin ennakoiman voiton suhdeluvun laskutendenssin?

Varmasti on olemassa sidos resurssien niukkuuden ja globaalin pääoman vaikeuksien välillä, mutta minusta ei vaikuta vakuuttavalta nähdä, kuten jotkut tekevät, ympäristöongelmia nykyisen kriisin pääasiallisena syynä. Varmaa on, että kummatkin kriisit näyttävät pääoman ja kansalliset hallitukset vaikeuksissa, koska käsillä olevat ongelmat näyttävät olevan niiden toimintakykyjen ja niiden vaikutusmahdollisuuksien ulottumattomissa.

Moneen kertaan kuolleeksi julistettu uusliberalismi ei halua tietää kuolleensa, toisaalta taas ei näytä olevan johdonmukaista vaihtoehtoa, joka kykenisi sen hautaamaan. Voisiko ympäristöajattelu, aikakaudella, jota luonnehtii ilmastonmuutos, muodostua perustaksi sellaiselle vaihtoehdolle? Onko vihreä uusi punainen?

On totta, että mikään vaihtoehto ei tällä hetkellä näytä kykenevän korvaamaan uusliberalismia. Toisaalta se, mikä nykyään on vaihtoehtona vallalla, on jonkinlainen keynesiläis-sosialistinen ideologia, joka kuitenkin on tosiasiallisesti vain toinen elossa tallustava kuollut. En ole vakuuttunut, että ekologinen konflikti tarjoaa uutta teoreettista vaihtoehtoa tai että vihreä olisi uusi punainen. Uskon pikemminkin, että kysymys ilmastonmuutoksesta on taistelutanner, jolla voidaan kehittää uutta, kapitalismille vaihtoehtoista talouden hallinnan muotoa.

Advertisements
Post a comment or leave a trackback: Trackback URL.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: