Hyvä, juuri tämä on huonointa vasemmiston ideassa!

Kas tässä paradoksi, kuunnelkaa: näyttää siltä, että uusi ajatus vasemmistosta olisi muuttumassa kommunismin hypoteesiksi. Sitä julistavat Badiou ja Žižek. Kummitteleeko aave siis jälleen Euroopassa?  Kyllä: mutta valitettavasti kyse on vasemmiston idean viimeisimmästä valepuvusta, sen menneisyyden puolustelusta ja nostalgiassaan ihmettä odottavien filosofien tuotoksesta. Sanottaisiinko, että kommunismin tulkitseman vanhan karkean materialismin tilalle tuodaan pidäkkeetön idealismi. Hyvä, juuri tämä on huonointa vasemmiston ideassa! Tosiasiassa tämä kommunismi omaksuu jälleen tutkimuksen ja  historiallisten näkemysten sijaan abstraktit periaatteet, poliittisen uskon se asettaa vastakohdaksi rakentavalle voimalle, se julistaa ideaalista organisaatiota mieluummin kuin taktista ja strategista kokeilua, kriisiin, taisteluun ja vastavallan rakentamiseen sekä uusien instituutioiden keksimiseen juurtunutta militanttiutta.

Tosiasia on, että suuri osa vasemmistolaisiksi kutsutuista liikkeistä, mukaan lukien Moskovalle uskollisten kommunistipuolueiden jäänteet  ja myös erilaiset ”marxilais-leniniläiset” liikkeet (vulgaaristi maolaisiksi kutsutut) olivat luultavasti jo 1970-luvun alussa menettäneet kaiken kykynsä työstää konkreettisesti kommunistista projektia. Ja sitä sellaisena kuin se oli: dialektiikan, työn, edustuksen  ja siis vasemmiston tuolla puolen. Nuo liikkeet olivat hukkuneet idealistiseen retoriikkaan, nationalismin ja parlamentarismin, työläiskorporatismin ja yhteiskunnallisen reformisin  sekoitukseen, mutta ennen muuta vihaan historian luovaksi järjestämiseksi ja eksistentiaaliseksi sekä poliittiseksi kudokseksi ymmärrettyä marxilaisuutta kohtaan. Jo tuolloin yhteinen korvattiin universaalilla, vasemmiston rispaantuneen liberalismin päälle liimattiin luokan egoismi – yhtälailla kitsas ihanteista kuin kykenemätön anteliaisuuteen ja myötätuntoon toista kohtaan. Militantti länsimainen marxilaisuus oli ennakoinut ja taistellut noita petollisia ja sotkuisia uskovaisia vastaan ryhmissä, kuten Socialisme ou barbarie tai Debordin hourupäisessä anarkismissa ja Trontin operaismossa ja lopulta löytänyt teoreettisen vastarinnan uuden maaperän ”vasemmiston tuolta puolen” Deleuzen & Guattarin  Mille Plateaux’sta ja Foucault’n tutkimusmatkoista. Nyt Marxin unohtanut vasemmistomme ja kommunismimme flirttailevat suoraan porvarillisen kulttuurin ja idealistisen maolaisuuden kanssa, jotka historian kiellettyään kuorsaavat loistonsa kouristuksessa.

– Toni Negri

Advertisements
Post a comment or leave a trackback: Trackback URL.

Kommentit

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: