Kriisiä vai työtä?

”Muuan omituinen hulluus pitää vallassaan työväenluokkaa kaikissa niissä maissa, joissa kapitalistinen sivistys on vallalla. Hulluus, josta on seurauksena yksilöllinen ja sosiaalinen kurjuus, joka jo kaksi vuosisataa on piinannut kurjaa ihmiskuntaa. Se on rakkaus työtä kohtaa, kuolettava, yksilöitä ja näiden jälkeläisiä uuvuttava työhalu.” Paul Lafarque, Laiskuuden evankeliumi.

Onko talouskriisi kapitalismin ja kapitalistien syytä? Haluammeko todella, että kapitalismi selviää kriisistään? Mitä järkeä on vaatia työtä kriisin sijaan? Nämä kysymykset tulevat ensimmäisinä mieleen, kun seuraa erilaisten vaihtoehto- ja vasemmistomedioiden kirjoittelua nykyisestä kriisistä. Ehkä juuri siksi silmiinpistävä poikkeus on Multitudes-lehden ”kriisiaapinen”. Se tarttuu heti asian ytimeen: ei nykyinen kriisi ole kapitalistien aikaansaama, vaan meidän tekosiamme, ”me olemme pääoman kriisi ja olemme ylpeitä siitä”. On typerää väittää, että kapitalistit ovat vastuussa kriisistä. Eikä se ole vain typerää, vaan myös vaarallista, koska se tekee meistä uhreja ja säälittäviä. Pääoma on aina ilmaus hallintasuhteesta, alistussuhteesta ja pääoman kriisi on aina hallintasuhteen, alistamisen kriisi. Kriisi kertoo, että hallitsijat eivät enää kykene hallitsemaan kunnolla hallittuja. Tätä hallitsijoiden kykenemättömyyttä vastaanko meidän pitäisi nostaa kaduilla nyrkit pystyyn ja vaatia heitä hallitsemaan meitä tehokkaammin? Silloinhan maailma on todella nurinniskoin. Eikö olisi yksinkertaisempaa myöntää, että kapitalismi ja sille luonteenomainen hallintasuhde on kriisissä, koska alistetut eivät alistu tarpeeksi, koska he kapinoivat liikaa? Riittämätön alistuminen, liiallinen kapinointi, on kriisin varsinainen syy. Ehkä olisi syytä miettiä, missä tätä riittämätöntä alistumista on tapahtunut, mikä on saanut aikaan kriisin, eikä kiljua hullun lailla enemmän työtä ja tehokkaampaa alistamista. Tämä on ainakin Marxin väite hänen analysoidessaan niin sanottua voiton suhdeluvun laskutendenssiä Pääoman kolmannessa osassa: ”työn riistoasteen ollessa muuttumaton lisäarvon suhdeluku saa ilmauksensa laskevassa voiton suhdeluvussa”. Tendenssi muuttaa pääoman  kokoonpanoa kasvattaessaan pysyvän tai kiinteän pääoman osuutta – konepääoman kasvattamisen kautta – suhteessa vaihtelevaan pääomaan. Tätä voiton suhdeluvun laskua pääoma pystyy vastustamaan voimistamalla riistoa. Eikä se tarkoita työn tehostamista vain tehtaassa, vaan elämän kaikkien puolien tehokkaampaa alistamista pääoman arvonlisäykselle. Pääoman uusintaminen vaatii ihmiselämän jatkuvasti tehokkaampaa alistamista. Laskeva voiton suhdeluku on siten ilmaus riittämättömästä alistumisesta. Tilanteeseen on kaksi vastausta: voimme joko pyydellä anteeksi riittämätöntä alistumistamme, sitä, että emme tee työtä tarpeeksi, ja vaatia lisää työtä, tehokkaampaa elämämme alistamista pääomalle – tämä on abstraktin työn logiikka ja se tekee nykyisistä pääoman ja kapitalismin vastaisista ”työtaisteluista” täysin tehottomia – tai voimme kieltäytyä vaatimasta lisää ja enemmän työtä, kieltäytyä taistelemasta työstä ja myöntää että taistelu kapitalismia vastaan on taistelua (abstraktia, pääomalle alistettua) työtä vastaan. Siksi ”olemme ylpeitä meitä tuhoavan järjestelmän kriisin ruumiillistuessa meissä.” Kriisin aakkosiin voi tutustua osoitteessa: http://multitudes.samizdat.net/_Les-Abecedairiens-de-la-Crise

JV

Mainokset
Post a comment or leave a trackback: Trackback URL.

Trackbacks

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: