Monthly Archives: lokakuu 2009

Kapitalismi uskontona

Kapitalismia voidaan tarkastella uskontona, ts. kapitalismi toimii nykyisin niiden samojen huolten, kärsimysten ja levottomuuksien rauhoittajana, joihin niin sanotut uskonnot aiemmin vastasivat. Yritys todistaa tämä kapitalismin uskonnollinen rakenne, ei vain uskontoon perustuvana ajatusrakennelmana (kuten Weberillä) vaan olennaisesti uskonnollisena ilmiönä, johtaisi vielä nykyään epämääräisen, yleisen väittelyn harhapolulle. Emme kykene kiristämään verkkoa, johon olemme juuttuneet. Myöhemmin tästä tullaan kuitenkin saamaan yleiskuva.

Kapitalismin uskonnollisesta rakenteesta voidaan kuitenkin jo nyt havaita kolme piirrettä. Ensinnäkin kapitalismi on kulttiuskonto, kenties kaikkein ankarin koskaan olemassa ollut sellainen. Kaikella siinä on merkityksensä vain välittömässä suhteessa kulttiin eikä sillä ole mitään erityisiä dogmeja, minkäänlaista teologiaa. Utilitarismin uskonnollinen väritys tulee näkyviin tästä kulmasta katsottuna. Tähän kultin konkretisoitumiseen kietoutuu myös toinen kapitalismin piirre: kultin jatkuva kesto.

Kapitalismi on kultin harjoittamista sans rêve et sans merci. Kapitalismissa ei ole ”arkipäiviä”. Jokainen päivä on juhlapäivä suureellisten palvelusmenojen suorittamisen ja palvonnan äärimmäisen rasituksen kammottavassa mielessä. Kolmanneksi tämä kultti tekee velalliseksi. Kapitalismi on luultavasti ensimmäinen kultti, joka ei pyri anteeksiantoon vaan velallisuuteen. Näin tämä uskontojärjestelmä syöksyy mukaan valtavaan liikkeeseen. Hirvittävä velallinen tietoisuus, joka ei tiedä miten saisi anteeksi, turvautuu kulttiin, ei saadakseen syntinsä anteeksi vaan universalisoidakseen ne, moukaroidakseen tietoisuutta velalla ja ennen kaikkea sisällyttääkseen itsensä jumalan tähän velallisuuteen, jotta jumala itse lopulta alkaisi tavoitella anteeksiantoa.

Anteeksiantoa ei siis kannata odottaa kultista itsestään eikä uskonnon reformaatiosta, sillä reformaation täytyy tukeutua johonkin mikä uskonnossa on varmaa. Anteeksiantoa ei tuo myöskään uskonnon hylkääminen. Kapitalismi on uskonnollinen liike, jonka olemukseen kuuluu kärsimys loppuun saakka, jumalan lopulliseen täydelliseen velallisuuteen saakka, epätoivon maailman saavuttamiseen saakka, mitä nimenomaan vielä toivotaan. Historiallisesti ennenkuulumatonta kapitalismissa on juuri se, ettei uskonto enää ole olemassaolon uudistamista vaan sen hajottamista. Epätoivo laajentuu maailman uskonnolliseksi tilaksi, josta parannus olisi odotettavissa. Jumalan transsendenssi on kadonnut. Mutta jumala ei ole kuollut, hänet on sisällytetty ihmisen kohtaloon. Tämä ihmisen kulku planeettana läpi epätoivon talon ratansa täydellisessä yksinäisyydessä on luonteenomaista Nietzschen eetokselle.

Tällainen ihminen on yli-ihminen, joka alkaa ensimmäisenä tietoisesti toteuttaa kapitalistista uskontoa. Uskonnon neljäs piirre on, että jumalan täytyy kätkeytyä ja hänen puoleensa on lupa kääntyä vasta hänen syntisyytensä äärimmäisessä pisteessä. Kulttimenoja vietetään kypsymättömän jumaluuden kasvojen edessä. Jokainen kuvitelma, jokainen ajatus jumaluudesta loukkaa hänen kypsymisensä salaisuutta.

Myös Freudin teoria on osa tämän kultin pappisvaltaa. Se on läpeensä kapitalistista ajattelua. Torjuttu, syntinen mielikuva on mitä syvällisimmässä ja perusteellisimmassa mielessä analogia pääomalle, jolle tiedostamattoman helvetti maksaa korkoa.

Kapitalistisen uskonnollisen ajattelun malli tulee Nietzschen filosofiassa erinomaisesti ilmaistuksi. Ajatus yli-ihmisestä ei muuta apokalyptistä ”hyppäystä” kääntymiseksi, sovitukseksi, puhdistautumiseksi tai hyvitykseksi vaan näennäisen jatkuvaksi, mutta viime kädessä äkkinäiseksi, epäjatkuvaksi kasvuksi. Sen vuoksi kasvua ja kehitystä ei voida ”non facit saltum”-periaatteen mielessä sovittaa yhteen. Yli-ihminen on ilman kääntymystä perille saapunut historiallinen ihminen, joka on kasvanut taivaankannen läpi.

Nietzsche aavisti, että uskonnollinen velka on ja pysyy siitä huolimatta, että maailman kasvava inhimillistyminen räjäyttää taivaan rikki. Ja vastaavasti Marx: peruuttamattomasta kapitalismista tulee sosialismia korolla ja koronkorolla, jotka ovat velallisuuden (huomatkaa tämän käsitteen demoninen kaksoismerkitys) [1] funktioita.

Kapitalismi on puhdas kulttiuskonto vailla dogmia.

Kapitalismi on länsimaissa kehittynyt loismaisessa suhteessa kristinuskoon sillä tavoin, että viime kädessä kristinuskon historia on loisensa, kapitalismin historiaa. Olisi osoitettava, että tämä ei päde vain kalvinismiin vaan myös muihin oikeaoppisiin kristinuskon suuntauksiin.

Eri uskontojen pyhäinkuvien ja eri valtioiden setelien vertailu.

Henki, joka puhuu setelien koristeluissa.

Kapitalismi ja oikeus. Oikeuden pakanallinen luonne            Sorel             Réflexions sur la violence s. 262

Kapitalismin kukistaminen muuttoliikkeen avulla            Unger            Politik und Metaphysik s. 44

Fuchs: Struktur der kapitalistischen Gesellschaft tms.

Max Weber: Ges. Aufsätze zur Religionssoziologie 2 Bd 1919/20

Ernst Troelstsch: Die Soziallehren der chr. Kirchen und Gruppen (Ges. W. I 1912)

Katso ennen kaikkea Schönbergin kirjallisuusviitteet II

Landauer: Aufruf zum Sozialismus s. 144

”Huolet” ovat henkinen sairaus, joka on ominainen kapitalismin aikakaudelle. Henkinen (ei aineellinen) toivottomuus köyhyydessä, kulkuri-, kerjäläismunkkius. Tilanne, joka on niin toivoton, tuottaa velallisuutta. ”Huolet” ovat tämän toivottomuuden aiheuttaman velallisen tietoisuuden merkki. ”Huolet” syntyvät yhteisöllisen, eivät yksilöllis-aineellisen toivottomuuden aiheuttamasta ahdistuksesta.

Uskonpuhdistuksen aikana kristinusko ei helpottanut kapitalismin ilmestymistä vaan se muuttui itse kapitalismiksi.

Metodisesti olisi ensiksi tutkittava, millaisia yhteyksiä rahan ja myytin välille on milloinkin historian kulussa syntynyt siihen saakka, kun raha saattoi imeä itseensä kristinuskosta niin paljon myyttisiä elementtejä, että kykeni oman myyttinsä rakentamiseen.

Wergeld (veriraha) / hyvien töiden aarreaitta / tilivelka papille. Pluto rikkauden jumalana.

Adam Müller: Reden über die Beredsamkeit 1816 s. 56-

Kapitalismin yhteys dogmiin tiedon purkavasta – ja tässä ominaisuudessa meidät yhtä aikaa vapauttavasta ja tappavasta – luonnosta: tilinpäätös lunastavana ja selvää tekevänä tietona.

Kapitalismin uskonnollisen luonteen tuntemisen kannalta on hyödyllistä palauttaa mieleen, ettei uskontoa varmastikaan käsitetty alkuperäisessä pakanuudessa alun perin niinkään ”korkeimmaksi” ”moraaliseksi” vaan kaikkein välittömimmin käytännölliseksi pyrinnöksi. Toisin sanoen sitä ei ymmärretty luonteeltaan ”ideaaliseksi” tai ”transsendentiksi” sen enempää kuin nykypäivän kapitalismia. Sen sijaan uskonnoton tai eriuskoinen yksilö nähtiin yhteisön kiistämättömänä jäsenenä aivan samalla tavoin kuin porvaristo nykyisin suhtautuu niihin jäseniinsä, jotka eivät elä omalla työllään.

[1] ’Schuld’ tarkoittaa saksaksi sekä velkaa että syyllisyyttä, tässä se on päädytty kääntämään velallisuudeksi sanan kristillisessä mielessä, syntinä tai syyllisyytenä Jumalan edessä (suom. huom.).

– Walter Benjamin, suomeksi Eetu Viren

Mainokset

Kriisiä vai työtä?

”Muuan omituinen hulluus pitää vallassaan työväenluokkaa kaikissa niissä maissa, joissa kapitalistinen sivistys on vallalla. Hulluus, josta on seurauksena yksilöllinen ja sosiaalinen kurjuus, joka jo kaksi vuosisataa on piinannut kurjaa ihmiskuntaa. Se on rakkaus työtä kohtaa, kuolettava, yksilöitä ja näiden jälkeläisiä uuvuttava työhalu.” Paul Lafarque, Laiskuuden evankeliumi.

Onko talouskriisi kapitalismin ja kapitalistien syytä? Haluammeko todella, että kapitalismi selviää kriisistään? Mitä järkeä on vaatia työtä kriisin sijaan? Nämä kysymykset tulevat ensimmäisinä mieleen, kun seuraa erilaisten vaihtoehto- ja vasemmistomedioiden kirjoittelua nykyisestä kriisistä. Ehkä juuri siksi silmiinpistävä poikkeus on Multitudes-lehden ”kriisiaapinen”. Se tarttuu heti asian ytimeen: ei nykyinen kriisi ole kapitalistien aikaansaama, vaan meidän tekosiamme, ”me olemme pääoman kriisi ja olemme ylpeitä siitä”. On typerää väittää, että kapitalistit ovat vastuussa kriisistä. Eikä se ole vain typerää, vaan myös vaarallista, koska se tekee meistä uhreja ja säälittäviä. Pääoma on aina ilmaus hallintasuhteesta, alistussuhteesta ja pääoman kriisi on aina hallintasuhteen, alistamisen kriisi. Kriisi kertoo, että hallitsijat eivät enää kykene hallitsemaan kunnolla hallittuja. Tätä hallitsijoiden kykenemättömyyttä vastaanko meidän pitäisi nostaa kaduilla nyrkit pystyyn ja vaatia heitä hallitsemaan meitä tehokkaammin? Silloinhan maailma on todella nurinniskoin. Eikö olisi yksinkertaisempaa myöntää, että kapitalismi ja sille luonteenomainen hallintasuhde on kriisissä, koska alistetut eivät alistu tarpeeksi, koska he kapinoivat liikaa? Riittämätön alistuminen, liiallinen kapinointi, on kriisin varsinainen syy. Ehkä olisi syytä miettiä, missä tätä riittämätöntä alistumista on tapahtunut, mikä on saanut aikaan kriisin, eikä kiljua hullun lailla enemmän työtä ja tehokkaampaa alistamista. Tämä on ainakin Marxin väite hänen analysoidessaan niin sanottua voiton suhdeluvun laskutendenssiä Pääoman kolmannessa osassa: ”työn riistoasteen ollessa muuttumaton lisäarvon suhdeluku saa ilmauksensa laskevassa voiton suhdeluvussa”. Tendenssi muuttaa pääoman  kokoonpanoa kasvattaessaan pysyvän tai kiinteän pääoman osuutta – konepääoman kasvattamisen kautta – suhteessa vaihtelevaan pääomaan. Tätä voiton suhdeluvun laskua pääoma pystyy vastustamaan voimistamalla riistoa. Eikä se tarkoita työn tehostamista vain tehtaassa, vaan elämän kaikkien puolien tehokkaampaa alistamista pääoman arvonlisäykselle. Pääoman uusintaminen vaatii ihmiselämän jatkuvasti tehokkaampaa alistamista. Laskeva voiton suhdeluku on siten ilmaus riittämättömästä alistumisesta. Tilanteeseen on kaksi vastausta: voimme joko pyydellä anteeksi riittämätöntä alistumistamme, sitä, että emme tee työtä tarpeeksi, ja vaatia lisää työtä, tehokkaampaa elämämme alistamista pääomalle – tämä on abstraktin työn logiikka ja se tekee nykyisistä pääoman ja kapitalismin vastaisista ”työtaisteluista” täysin tehottomia – tai voimme kieltäytyä vaatimasta lisää ja enemmän työtä, kieltäytyä taistelemasta työstä ja myöntää että taistelu kapitalismia vastaan on taistelua (abstraktia, pääomalle alistettua) työtä vastaan. Siksi ”olemme ylpeitä meitä tuhoavan järjestelmän kriisin ruumiillistuessa meissä.” Kriisin aakkosiin voi tutustua osoitteessa: http://multitudes.samizdat.net/_Les-Abecedairiens-de-la-Crise

JV

Itsen alistus, lisäys: Taide vastarintana

Itsen alistus, lisäys: Taide vastarintana

Keskustelu

Keskusteluosiosta poistettu seuraavat kappaleet:

Punainen planeetta

bass mix

Lopun laulajilta: ”Grüße von den Sängern von Bodensee an den Rest der Welt. Insbesondere den Damen von Tampere.”

Seuraava lähetys (luku 7: Ohjattu vapaus) alustavasti 2. päivä marraskuuta.